tiistai 24. tammikuuta 2012

sisutusjuttuja

Yksi mun lempijutuista, melkeempä jopa harrastus, on sisustus ja ajattelinkin kirjoittaa tänne mun sisustusvinkkejä ja asioita mistä pidän sisustuksessa.


Löysin joskus Maskun Homestoresta näitä luonnon kiven näköisiä kiviä, joihin oli kaiverrettu sanoja. Niitä sai eri kokosina, ja musta ne oli hauskoja, koska sopivat monenlaiseen sisustukseen ja ne sopivat myös parvekkeelle, pihalle ja ruukkukukkien koristekiveksi.


Oli pakko laittaa kuva tästä kynttilänjalasta, sillä se on yksi lempitavaroitani koko kämpässä. Kynttilänjalka esittää vanhanajan karusellin hevosta ja siitä tulee lapsuus mieleen, siksi pidän siitä tosi paljon ja se on mielestäni tosi kaunis tavara. 
Kukat ja kasvit ovat yleisesti tosi tärkeitä mulle ja ostan useasti leikkokukkia kotiin, nytkin on kaksi kimppua tulppaaneita. Ne tuovat raikkautta ja hyvää tuoksua kotiin :)



Erilaisilla kauniilla saippuolla, hajuvesipulloilla tai vaikka rasvapurkeilla voi myös sisustaa, jos asettelee ne nätisti, kuten yläkuvassa.




Ostin vähän aikaa sitten sisustustarroja, maksoivat n. 7 e lause, eli ei kovin kallista lystiä, ja niillä tuli kivaa ilmettä isoon seinään, johon en ollut vielä keksinyt muuta. Olivat myös helpot ja nopeat laittaa seinälle, suosittelen :)



Tykkään asetella tavaroita tosi paljon, kynttilöitä, koriste esineitä, tyynyjä jne. Tärkeää on että ne sointuu toisiinsa ja luovat lämmintä tunnelmaa kotiin.  Yllä olevat metallinhohtoiset kirjainlaatat ostin joskus Stockmannilta. Ne on hauskoja ruokapöydänkoristeita, niitä voi siirrellä  ja asetella mihin muotoon tahtoo.
Erilaisia keittöpurkkeja ja astioita on kiva myös asetella koristeeksi, jopa pelkistä laseista saa kivan näköisen sisustus elementin, kun asettelee mielikuvistusta käyttäen :)

3 kommenttia:

  1. Mistä ostit nuo sisustustarrat? :D Itsekin olen harkinnut sellaisia, piristäisivät kivasti tuota tylsää, valkoista seinää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin ne Sinooperi Home Storesta. Sieltä saa halvalla kaikkea sisustus- ja askartelutavaraa :)

      Poista