keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Lanzarote & Food

En ole oikein aikaisemmin kauheasti välittänyt espanjalaisesta ruoasta. Olen käynyt Suomessa joissain espanjalaisissa ravintoloissa ja ruoka on ollut aika mautonta eikä mitenkään ihmeellistä. Lanzarotella oli kyllä yllättävän hyvä ruoka, paljon kalaa ja  muita mereneläviä. Söin  melkein joka päivä mustekalaa ja simpukoita, tykkään niistä tosi paljon.


Tykkäsin myös kaikista erilaisita tapaksita sekä espanjalaisesta munakkaasta. Söin niitä  lounaaksi, oli kätevää kun sai tilata pieniä annoksia vähän kaikkea ja maistella.  Aijon kyllä opetella tekemään kotona kaikkia erilaisia tapaksia ja espanjalaista munakasta :)








tiistai 29. lokakuuta 2013

Lanzarote part 1

Niinkuin joku jo arvasikin niin olin Lanzarotella lomailemassa. Loma tuli kyllä tarpeeseen, koska olen tehnyt vuoden putkeen töitä pitämättä paria päivää pidempää taukoa. Ja useasti kun on ollut ne pari vapaa päivää, niin ne on kulunut siivotessa ja juoksevia asioita hoitaessa. Eikä kotona oleminen tunnu varsinaisesti lomalta vaan siihen tarvitsee myös toisen ympäristön. Viikon mittainen loma tuntui kyllä tosi lyhyeltä, olisin voinut olla vielä toisen viikon :)

Loma meni muuten ihan hyvin mutta alkoi  vähän ikävästi kun menomatkalla lennolla tarjoiltiin vanhaa ruokaa. Aterian päällä ollut viimeinen käyttöpäivä oli jo mennyt ja ruoka oli vielä kanaa!! Huomautin asiasta, mutta lentoemännillä ei ollut ylimääräisiä ruokia tai mitään ruokaa millä olisivat voineet korvata asian, käskivät vaan tehdä Suomessa asiasta valituksen. Meinasi kanat lentää kyllä niiden naamalle, koska lento kesti yli 6 tuntia enkä saanut mitään muuta syömäkelpoista ruokaa kuin leipäpalan.




Muuten loma meni ihan hyvin, hengailin rannalla ja söin tosi paljon :)
Hotellissa oli tosi huono netti,  se toimi noin 5 min kahden tunnin välein. Eli postauksia oli tosi vaikea tehdä ja kommentteihin vastata. Mutta ajattelin nyt tehdä useamman postauksen missä on paljon kuvia mukana :)









torstai 24. lokakuuta 2013

Lomalla

Kun te luette tätä niin mä olen jo näiden kuvien maisemissa. Kyllä, lomalla  :) Tunnistatteko missä? ;) Koitan postailla täältä jotain vähän, mutta paremmat postaukset tulee, kun päästen takaisin kotiin.  Hauskaa loppuviikkoa sinne :) 



tiistai 22. lokakuuta 2013

Delicious-kuvaukset

Sunnuntaina meillä oli kuvaukset Peltosen Hennan NiceKone-ryhmän kanssa Delicious-kiertuetta varten.  Kuvattiin Tampereella aivan ihanassa tanssi-/ mallikoulun tiloissa. Tilat oli niin söpöt ja kauniit, että olisin voinut muuttaa sinne asumaan.
 Kuvailtiin erilaisia pr-kuvia ja sitten sen jälkeen pidettiin pienet treenit.  Tosi hyvännäköistä kuvaa tuli, olen tosi tyytyväinen. Ja oli kiva nähdä kaikkia tyttöjä, tosin me oltiin Emmin kanssa hieman väsyneitä kun tosiaan saunottiin aamu 5 asti edellis yönä :D

Tässä making of-kuvia kuvauksista :)


Ihana tanssisali!








Kuvausten jälkeen oli treenit ja mä olin niin väsynyt, että treenasin tälleen pää alaspäin :D :D




maanantai 21. lokakuuta 2013

Pin-up kuvausta ja keikkailua

 Lauantaina mulla oli aivan ihanat kuvaukset www.pinup.fi valokuvaajan Marika Kiviharjun kanssa. En ole ennen tehnyt mitään pin up-tyylisiä kuvia, joten oli tosi hauskaa tehdä ihan erilaista lookkia. Kuvat otettiin Golden Classicilla, mikä on 50-luvun tyylinen automuseo/ kahvila Jätkäsaaressa.
Kuviin teki meikin ja hiukset Nili Asikainen, joka teki tosi hyvän meikin ja hiukset, olin tosi tyytyväinen. Tässä pari making of- kuvaa kuvauksista, näätte myöhemmin varsinaiset kuvat. Ne on tosi tosi hienoja!




Kuvausten jälkeen läksin keikalle Somerolle. Oli ihana olla Emmin kanssa keikalla, hän on tosi huumorintajuinen ja meillä on aina tosi hauskaa yhdessä. Lauantaina saunottiin keikan jälkeen aamu 5 asti :D Se kyllä kostautui sunnuntai aamuna, kun piti nousta meikkaamaan ja lähteä kuvauksiin taas :)




perjantai 18. lokakuuta 2013

Talvisia asusteita



Tänään heräsin siihen, että lunta tuli taivaan täydeltä. Ilma oli muutenkin tosi kylmä ja tuulinen koko päivän, joten piti käydä katselemassa vähän talvitamineita eli austeita :) Tällaisia löysin Nellyltä.

Kaulaturkis löytyy TÄÄLTÄ * Musta pipo löytyy TÄÄLTÄ * Nahkahanskat löytyy TÄÄLTÄ * Musta pipo dollarin merkeillä löytyy TÄÄLTÄ * Vaaleanpunainen pipo löytyy TÄÄLTÄ * Turkispanta löytyy TÄÄLTÄ *

torstai 17. lokakuuta 2013

Valmistautumista kuvauksiin

Viime viikolla mulla oli kahdet kuvaukset ja tällä viikolla on vielä tulossa kahdet kuvaukset. Ajattelinkin tehdä tänne postauksen, mihin listaan mitä kaikkea teen ennen kuvauksia. Nämä on tiestysti hyvin vinkkejä muihinkin tilanteisiin missä haluaa näyttää hyvältä kuten vaikka juhliin tai treffeille. 

1. Veden juonti

Varsinkin kuvauksia edeltävät viikot koitan juoda paljon vettä. Oon aika huono ylipäänsä juomaan mitään, joten saan aina skarpata veden juomisessa. Nyt juon vettä ehkä 1,5 L vettä päivässä, mutta vielä pitäsi enemmän kyllä juoda. 

2. Ihonkuorinta ja erilaiset naamiot 

Kuorin vartalon ja kasvojen ihon kerran viikossa. Sen lisäksi teen kasvonaamion ainakin kerran viikossa ja hiusnaamion 1-2 viikossa. 


3. Ihovoiteet ja seerumit

Kosteutan ihoa päivittäin ihorasvalla. Mitä kosteampi iho on, sitä terveemmältä se näyttää ja ihon sävy on myös raikas ja kuulas eikä harmaaseen taittava. Kasvojen ihoa rasvaan aamulla ja illalla ja lisäksi käytän seerumia kasvoilla iltaisin. 

4. Solarium 

Otan ennen kuvauksia aina solarumkuurin. Eli käyn 3-4 kertaa viikon aikana solariumissa. Aloitan pienellä ajalla esim. 10 min ja lisään sitten aikaa joka käyntikerralla.  Ennen kuuria kuorin ihon hyvin ja käytän solariumissa aina solarium-voidetta. Se kosteuttaa ihoa ja väristä tulee intensiivisempi. Näin saan hyvän ja tasaisen värin iholle. En käytä itseruskettavia ollenkaan koska ne useasti ei näytä luonnollisilta ja väri lähtee pois läikikkäästi. Kuvauksissa on myös useasti lainavaatteita joihin rusketusväri ei saa tarttua.


5. Kynnet ja ripset

Käyn aina huollattamassa ripset ennen kuvauksia. Hyvin huolletut ripset auttavat meikin suhteen paljon ja lisää näyttävyyttä kasvoihin. Kynnet huollan ja lakkaan edellispäivänä, jotta lakka on kiiltävä ja siisti kuvissa. 

6. Hedelmät 

Syön paljon hedelmiä, etenkin ananasta ja greippiä enne kuvauksia. Ne poistavat nesteitä kropasta ja ananaksessa on paljon kuituja mitkä tekee hyvää kropalle. 



tiistai 15. lokakuuta 2013

SuomiPOPilla with Henna

Tänään käytiin päivällä Hennan kanssa hoitamassa vähän kiertueen sponssi-juttuja ja sen jälkeen suunnattiin SuomiPOPille Samin ja Susannan haastatteluun. SuomiPOPilla oli tosi hauska ja rento fiilis ja tuli itsellekin siitä hyvä fiilis. Haastattelu oli hyvä ja saatiin kertoa asioista kunnolla eikä vain pintapuolisesti. Kiitos Sami ja Susanna, että saatiin tulla olitte ihania :)


Outfit of the Day




Paita: Fiorella // Legginsit: Zara // Saappaat: Ellos // Vyö: H&M // Panta: H&M 

maanantai 14. lokakuuta 2013

Delicious Radio Novassa ja Iltalehdessä

Oltiin Hennan kanssa aamulla radion Novalla pyörähtämässä ja promoamassa meidän uutta yhteiskiertuetta. Lamourettes ja NiceKone siis lähtee yhdessä Delicious By NiceKone & Lamourettes-nimiselle kiertueelle ja kiertueella on 3 tyttöä molemmista ryhmistä. Molemmat ryhmät tekee myös omia keikkoja ihan normaalisti, mutta sen lisäksi tehdään myös yhteiskeikkaa ensi kuusta lähtien. Tänään juttu julkistettiin virallisesti ja vastaanotto on ollut yllättävän hyvä ja media ollut hyvin kiinnostunut asiasta.



Ollaan tehty Hennan kanssa viime viikko yötä päivään töitä tän kiertueen eteen ja tullaan vielä tekemään. Paljon pitää vielä treenata ja hioa yksityiskohtia, järjestää kuvauksia yms mutta hyvässä vauhdissa ollaan nyt Hennan kanssa :)  Marjo on siis kiertueen tekemisessä myös mukana, mutta me hoidetaan Hennan kanssa näitä pr-hommia.



Tänään oltiin tosiaan aamulla Novalla Embuske & Linnanahde Crewssa, jossa me oltiin ns. yllätys Tuomakselle eli hän ei tienny meistä mitään ja sitten pamahdettiin  yks kaks show-vaatteet päällä studioon tanssimaan :) Se oli ihan hauska juttu ja veikkaan, että Tuomaskin piti yllätyksestä.

Kuva lainattu: Radio Nova

Kuva lainattu: Radio Nova


Kuva lainattu: Radio Nova

Huomenna ollaan menossa Radio SuomiPOPille klo 14. Eli kannattaa olla kuulolla myös silloin ;)
Tänään oli Iltalehden netissä myös juttua projektista, juttu löytyy TÄÄLTÄ