torstai 2. elokuuta 2012

Whenever an era dies, another era begins

Niinkuin aiemmin kerroin, minulla on ollut hieman ryppyjä rakkaudessa. Nyt sitten ollaan lopullisesti erottu.
Minulla oli aivan ihana ja kiltti mies ja ihana suhde. Ei ollut riitoja, ja vaikka molemmat oltiin kokoajan tosi kiireisiä ja mun tv-ohjelmat yms siihen päälle niin silti kaikki oli kokoajan niin hyvin kun vaan asiat saattoi olla. Rakastin mun miestä yli kaiken sellaisena hassuna, kun hän oli, rakastin tehdä hänelle ruokaa, ostaa lahjoja ja vaan olla yhdessä. Sitten tuli tämä ero kuin puskan takaa. Miehelläni oli omia henk. koht. asioita, joita hän halusi selvittää yksin ja siksi näin. Itse olisin halunnut asioissa tukea ja auttaa, ja tuntuu todella pahalta, kun ei saa tukea ihmistä, jota rakastaa.

Olen itse sitä mieltä, että nykyisin luovutetaan suhteissa liian helposti. Jos tulee eteen este, jonka yli pitäisi päästä, niin ennemmin erotaan kun mennään hankalakin aika yhdessä läpi. Ja jos tapahtuu jotain isoa elämässä, kuten sairastuminen, läheisen kuolema tai vaikka konkurssi, niin pitäisi pysyä yhdessä ja tukea toista. Vaikeuksien yli kyllä pääsee, jos molemmat uskoo siihen ja antaa mahdollisuuden onnistumiseen.  Ja jos on jo jotain hyvää, niin miksi heittää sitä pois tai ahneena koittaa vaihtaa parempaan. Loppupelissä ruoho on harvoin vihreämpää aidan toisella puolen.

7 kommenttia:

  1. Tää on niin totta! Kyllä miehes vielä tulee huomaamaan mitä menetti... Tsemppiä!

    VastaaPoista
  2. Samaa mieltä..nykyään erotaan kyllä aivan liian nopeesti..suhteet on pelkkää kertakäyttötavaraa :( Etenkin jos on lapsia pitäisi tehdä kaikkensa että suhde kestää... monella käsitys että ruoho on vihreämpää toisella puolen..ehkä hetken aikaa, mutta arki tulee joka suhteeseen. Jos esim. miehessä/naisessa ärsyttää jokin ominaisuus, jossakin toisessa tyypissä taas joku toinen juttu mättää..ns. "täydellistä" ihmistä ei ole..jokaisen kanssa on omat haasteensa.

    Itse kävin vaikeaa eroa vuoden läpi, kun mies vain otti ja lähti...nyt alkaa helpottaa..tsemppiä sullekin Sofia!!

    VastaaPoista
  3. Voimia ja jaksamista!<3 Ja hienosti todella sanottu tuo kaikki!

    VastaaPoista
  4. Kiitos paljon kaikille tuesta <3 <3 <3 Arvostan paljon :)

    VastaaPoista