torstai 20. syyskuuta 2012

Feeling good..or not

Olen monta vuotta ollut ihminen, joka on etsinyt iloja pienistä asioista kuten jäätelöstä, kukista, salilla käynnistä, uusista pienistä ostoksista. Myös unelmat, niin isot kuin pienet ovat kantaneet minua monien asioiden läpi. Viime kuukausina on tuntunut, ettei nämä asiat enää riitä  minulla ilon ja positiivisuuden tuottamiseen. Tuntuu myös vahvasti siltä, että ympärilläni on liikaa ihmisiä, jotka ovat negatiivisia ja jotka ehkä jopa nauttivat siitä, että saavat toisen tuntemaan olonsa huonoksi. Ero myös avasi silmiäni monen ihmisen suhteen, monet ketä luulin luotettaviksi eivät olleetkaan. Tällä hetkellä minulla on tosi vahva tunne siitä, että haluan laittaa asioita uusiksi elämässäni ja myös ympärillä olevat ihmiset uusiksi.
Haluan ymprilleni positiivisia ihmisiä, en negatiivisia enkä ihmisiä ketkä haluavat vain käyttää minua johonkin asiaan ja jatkaa sitten käyttämään jotain toista. Olen kuitenkin ihminen enkä kenenkään tavara tai kenenkään omistama.

Alkuperäiset kuvat lainattu: Google

Alkuperäiset kuvat lainattu: Google


6 kommenttia:

  1. Joskus tunnen niin samoin kuin sinä!!
    Ja oisko mitään vinkkejä, miten pääsen eroon karkeista ja kaikista herkuista ? Siis kuitenkin, että joskus saisi herkutella :) Olen pystynyt olemaan pari viikkoa herkuttelematta liikaa ja sitten aina välillä tulee viikkoja, että syön harva se päivä herkkuja. Sen jälkeen ärsyttää, kun tuntuu, ettei pysty pitämään terveellista elämäntapaa raiteillaan & kaikki treeni on mennyt hukkaan :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keksi joku toinen juttu millä korvata ne, vaikka viinirypäleet :D ne on vähän kun karkkia, niitä voi naposella. Alussahan kaiken "paheen" lopettaminen on vaikeaa, mutta kun pääsee alun yli, niin varmasti helpompaa olla ilman :)

      Poista
  2. Puhut täyttä asiaa mäkin huomasin tän vähän aikaan sitten. Kuinka monet yrittää just käyttää hyväkseen ja esittää hyvää ystävää muttei ei sitten. Ole ja ne asiat mitkä teki onnelliseksi ei teekkään. Mut se vaan todistaa et ihminen on muuttunu ja haluu muuttaa asioita mieleisekseen:)

    VastaaPoista
  3. Suosittelen lukemaan kirjan The Secret- Rhonda Byrne on kirjoittaja :)

    VastaaPoista