perjantai 25. tammikuuta 2013

Sleeping beauty.. or not

Mulla on ollut viime aikoina tosi paljon univaikeuksia. Saatan nukkua yössä 3 tuntia ja sitten pyöriä sängyssä tosi monta tuntia. On tosi vaikea rauhoittua ja nukahtaa uudestaan. Päässä vaan pyörii hirveästi ajatuksia.
Vaikka olisin tehnyt tosi pitkän työpäivän niin silti ei nukuta. Ja töissä saatan ollakkin aika kiukkupää :D Tai ainakin siltä välillä itsestä tuntuu.

Kuvat: weheartit.com

Viime yönä ei taaskaan nukuttanut.. Eilen oli töissä seminaarissa puhuja, joka kertoi Aivobicistä. Joo, vähän niin kuin aerobic mutta aivoilla. Sillä pitäisi pystyä parantamaan esimerkiksi keskittymiskykyä. Se myös auttaa, jos unohtelee paljon asioita tai stressaa paljon.
Kokeilin sitä sitten nukahtamiseen. Aivobicissä steppaillaan numeroita rytmin tahtiin mielessä. Tiedän, kuulostaa huvittavalta :D Mutta mulla se ainakin auttoi. Eli rytmissä sanotaan mielessä numeroita esim: 10,0,9,1,8,2,7,3,6,4,5,5.... ja sitten takaisin. Tossa joutuu keskittymään hyvin, että numerot tulee oikeaan järjestykseen ja muut ajatukset ei harhaile päässä. Tätä voi siis tehdä musiikin tahdissa, mutta itse en tehnyt kun koitin nukahtaa.
Jos kiinnostuitte niin TÄÄLTÄ löytyy lisää infoa :)


9 kommenttia:

  1. Soffe, miks sulle ei pysty tästä blogista seuraa ku näkisin sit suoraa ku oot kirjoitellut enkä Facebook kautta vaa ?:/ Kuitenkin, kattelin noita numeroita enkä tajunnu mitää niistä ja jäin vaa tuijottelee. Ei mitää logiikkaa järjestyksessä ja pitäis muistaa takaperin mitä on just sanonu mielessään? Hyvä ku muistan 123456789 takaperin :D Täytyy kokeilla tota..:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pystyy tätä seuraa, seuraa Liisakin :) järjetyksessä on logiikka, eli 0 on pienin 10 isoin. Sitten otat aina isoimman sitten pienimmän eli 10, 0, 9, 1, 8, 2.. ja mennään niin ns keskelle päin eli vitosia kohti jotka on keskimmäiset.

      Poista
    2. Voit myös tehdä eri järjestyksellä esim parillisilla nollasta kymppiin ylös ja alas parittomilla. Eli 0, 2, 4, 6, 8,10, 9, 7, 5, 3, 1,0

      Poista
    3. Okei, siis en ymmärrä tota:D Pitää harjoitella ja kattoo tota mitä laitoit. En mä nää täällä missään liity lukijaksi-kohtaa??

      Poista
    4. Mulla oli se nappi mutta se lakkas toimimasta niin otin pois. Mutta jos menee katsomaan toisen profiilia niin sieltä pystyy seuraamaan. En kyllä enää tääl selitä sulle tota numerohommaa, voi koittaa paperilla sitä sulle selitää niin enhkä hahmotat :D :D

      Poista
  2. Jos ei huvita lähteä hakemaan lääkäriltä Tenox-reseptiä niin Melatoniini toimii myös hyvin. Luonnon tuote ja luokitellaan ravintolisäksi joten siihen ei jää koukkuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Koitin kyllä lääkettäkin joskus mutta nukuin 5 tuntia ja sitten heräsin :D

      Poista
  3. Moi, ajattelin tarjota neuvoani, vaikka se ei välttämättä sua auta. Mun ongelma on nimittäin se, että mä heräilen yöllä useastikin. Ja luonnollisestikin se tapahtuu silloin kun mulla on aikainen aamuvuoro. Mä herään ja pelkään, että mä olen nukkunut pommiin ja katson kelloa varmistaakseni, ettei sitä ole tapahtunut. Mua auttoi se, että lopetin sen kellon vilkuilun. Vilkuilu vaan stressaa ja sitten on entistä vaikeampi nukahtaa.

    Muakin on auttanut laskeminen. Makaan selälläni ja rentoudun. Sitten alan hitaasti ja hengintyksen mukaan laskemaan 50 alaspäin. Siinä vaiheessa kun ei enää muista minkä numeron juuri sanoi, tietää nukahtavansa pian.

    Hyviä unia! :)

    Ps. Sulla on tosi kiva blogi. Se inspiroi muakin kirjoittamaan blogia ja ottamaan enemmän kauniita kuvia ympäristöstäni. Ja muutenkin kiinnittämään huomiota kaikkeen kauniiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kans toi sama jos pitää herätä aikaisin niin katson kelloa että paljon on vielä aikaa nukkua. Että kannattaako ylipäänsä nukahtaa vai ei. Sitten jos on vaikka kaksi tuntia, ajattelen että nyt pitää nukahtaa, vielä 2 tuntia aikaa nukkua. Ja en nukahda kuitenkaan. Mutta toi numeroita laskeminen on auttanut ainakin vähän :)

      Kiva kuulla että tykkäät mun blogista <3

      Poista