sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Keikkailua Kuopion raveissa

Perjantaina Lamuilla oli keikka Laukaalla ja lauantaina oli vuorossa Kuopion ravien iltajuhla. Ajettiin Kuopioon jo pe-la välisenä yönä suoraan keikalta. Yksi tytöistä asuu Kuopiossa, joten hän majoitti meidät kaikki kotiinsa viikonlopuksi. Onneksi, koska meidän majoitukset oli kai varattu vähän myöhässä tai jotai..

Lauantaina oli showssa uusia biisejä ja päivä menikin treenaillessa ja asuja sovitellessa. Välillä käytiin syömässä ja tekemässä soundcheck keikkapaikalla sekä tarkastamassa millainen lava on.





Ravien iltajuhlassa oli esiintymässä myös Katri Helena ja Jonne Aaron. Katri Helenaa ei nähty muuta kuin soundcheckissä vilaukselta mutta Jonnen keikkaa katseltiin samalla kun meikkailtiin ja valmistauduttiin omaan keikkaan.





Hauska viikonloppu oli ja oli kivaa vetää keikkaa viidellä tytöllä. Useasti meitä on vain 3-4  tyttöä keikalla. Mutta tänään oon ollut tosi väsynyt, ihana olla kotona :)

4 kommenttia:

  1. Saanen kysyä ketkä nämä kolme ihanaa kaunokaista ovat tuossa toisessa kuvassa? :D
    Voisitko tehdä videopostauksen taas joskus <3
    Olet yksi maailman parhaimmista bloggaajista ja kaunein!!! <33

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi tosi paljon ihanasta kommentista <3 <3 Voin tehdä videopostauksen :) Tytöt on vasemmalta oikealle: Dasha, Mari, Emmi.

      Poista
  2. Aivan upea tää sun blogi ! Rakastan sun tyyliä ♥

    Ois kiva jos kävisit kurkkailemassa munki blogia:)
    http://www.withoutwings-iidasd.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Kävin kattoo sun blogia, tosi hieno, makeita kuvia :) :)

      Poista