maanantai 22. heinäkuuta 2013

Moroccan food

Mua on jotenkin aina "aikuisiässä" hävettänyt se, että olen puoliksi marokkolainen, mutta en osaa puhua kun pari sanaa arabiaa enkä osaa tehdä sen kulttuurin ruokia. Tosin se on sinänsä ihan ymmärrettävää, koska en tunne ketään mun sukulaisia/perhettä siitä maasta ja olen asunut sielä niin pienenä, ettei sen ikäisille lapsille ruoanlaittoa opeteta.  Mun äiti on siellä asunut kauan aikoinaan, mutta hänen tietämyksestä kertoo ehkä kaiken se, että kun eilen sanoin tekeväni batbouteja hän kysyin 3 kertaa mitä ne on :D

Batbout on marokkolainen pitaleipä. Niitä voi tehdä pieniä, kämmenen kokoisia tai sitten isoja, letun kokoisia leipiä. Niitä voi syödä oliiviöljyn tai hunajan kanssa tai sitten laittaa täytettä leivän sisään. Monet syö niitä myös ruoan kanssa.

Eilen tein niitä ekaa kertaa ja tein samalla niiden sisään laitettavan kastikkeen jauhelihasta.  Olin ihan varma, että ekalla kerralla ei voi mennä oikein, mutta hyviä tuli! Just samalta maistui kuin lapsena :)

Tässä reseptit:

Batbout-leipä

(taikina säilyy jääkaapissa seuraavaan päivään, eli kaikkea ei tarvi paistaa kerralla)

700 g vehnäjauhoja  ( itse käytin tavallisia jauhoja, toki voi laittaa osan karkeita, osa tavallisia)
1 pussi (11g ) kuivahiivaa
1/2-1 tl suolaa ( oman maun mukaan )
n. 4 dl lämpöistä vettä noin 42 asteista


Sekoitin isoon kulhoon jauhot, kuivahiivan sekä suolan. Sitten lisäsin sekaan vähitellen vettä samalla sekoittaen. Veden tulee olla noin 42 asteista kuivahiivan takia. Veivasin taikinaa käsin jonkin aikaa kunnes se oli hyvä. Sitten laitoin kannen kulhon päälle ja annoin taikinan nousta 30 min. Taikinasta tulee aika kuohkeaa, kun se turpoaa.

Kuumensin pannun keskilämmölle ja tein taikinasta noin 10 cm halkaisialtaan olevia pyöreähköjä "lättyjä", noin 1 cm paksuisia. Leivistä voi tosiaan tehdä sen kokoisia kuin itse haluaa, ne kohoaa vielä pannulla.  Paistoin niitä noin 5 min molemmita puolilta. En käyttänyt paistamiseen mitään rasvaa teflon-pannulla.




Kastike:

loraus oliiviöljyä
jauhelihaa
1 valkosipulin kynsi
1/2 punasipuli
vähän tomaattimurskaa
oliiveja
suolaa, pippuria, cajun-maustetta ja korianteria maun mukaan

Kuullotin sipulit oliiviöljyssä ja lisäsin jauhelihan kattilaan.  Maustoin jauhelihan mausteilla ja kypsensin sen, jonka jälkeen lisäsin vähän tomaattimurskaa, pilkotut oliivit ja keitin seosta jonkin aikaa.


3 kommenttia:

  1. Marokkolaista ruokaa. Jee!!! Kiitos ohjeesta.

    VastaaPoista
  2. Näyttääpä tosi hyvältä! En ole koskaan syönyt marokkolaista ruokaa, mutta tämä resepti vaikuttaa helpolta :) Kiitos hyvästä ohjeesta!

    VastaaPoista