sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Lamourettes-keikalla

Eilen olin taas tanssikeikalla. Tällä kertaa keikka oli Espoon Isossa Omenassa olevassa Bella Ciao -clubilla. Oli kivaa, kun keikka oli niin lähellä, ei tarvinnut lähteä aikaisin ajamaan ja yöllä pääsi kotiin nukkumaan. Eilen meitä oli kolme tyttöä keikalla. Kolmen tytön keikat ovat yleensä meille esiintyjille haastavia, koska joutuu tekemään paljon enemmän töitä kuin neljän tai viiden tytön keikoilla. Showhan on sama kun viiden tytön keikalla, se vaan pitää saada toimimaan ja näyttämään yhtä hyvältä kolmella kuin mitä se olisi viidellä. Eilen esimerkiksi itse tein yhdeksästä biisistä kahdeksan, eli juoksin koko shown biisistä toiseen,vaihtelin todella kiireessä vaatteita enkä kerennyt juomaan vettä yhtään. Keikkan jälkeen olinkin sitten täysin kuollut, hikinen ja oksetti, kun oli nestehukka ja vetänyt itsensä ihan piippuun.
Ravintolasta päästiin lähtemään klo 02.50.... eli tämä sunnuntai on mennyt nukkuessa :)


 Bella Ciaon henkilökunta oli tosi kivoja ja auttavia koko illan, oli kiva olla keikalla tässä raflassa :)


 Ruokana meillä oli Cesar-salaattia ja kanaa. Olin tosi hyvää, tosin olisin halunnut pastaa, kun ravintolasta sai italialaista ruokaa.

Jostain kumman syystä meitä seurasi illan tv-kamerat. En voi kertoa mitä ne oikeen kuvas.... :)

 Backstage aka ravintolan keittiö :) keikkaelämän glamouria ;)



15 kommenttia:

  1. Hih, löysin blogisi vasta äsken Blogilistan kautta ja tulipas selattua sitten koko blogi kerralla läpi! :D

    Kivaa alkavaa viikkoa Sofia! :)

    - Irini

    VastaaPoista
  2. "Jostain kumman syystä meitä seurasi illan tv-kamerat."

    Ehkä se (hyvä) syy oli Sofia.

    VastaaPoista
  3. Voi että, oot niin älyttömän kaunis, kiva blogi muutenki :)

    http://fashionbeautymylife.blogspot.com/

    VastaaPoista
  4. Mistä saa tietoa, jos lamourettesiin etsitään uusia tyttöjä. Ja mitkä ovat edellytykset päästä ryhmään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka :)
      marjo@lamourettes.fi Sinne voi laittaa kyselyä, jos haluaa ryhmään :) Uusia tyttöjä otetaan kokoajan, eli kannattaa laitaa vaan Marjolle mailia kuvan kera:) Hyvä olisi tietysti, että tykkää tanssia ja esiintyä ja on ryhmätyökykyinen :)

      Poista
  5. minkä ikäinen olet :)

    VastaaPoista
  6. onko ryhmässä ikä vaatimusta, täytyykö olla yli 20? :) minkä ikäisenä sinä olet aloittanut tanssin vai oliko sinulla aikaisempia tanssitaustoja mennessäsi ryhmään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka :) 18 v. on hyvä olla, koska silloin ei tarvitse esiintyä anniskelualueella erillisen luvan kanssa. Eli saa olla alle 20, kunhan on 18 :) Itse aloitin tanssin jo lapsena, ja menin ryhmään 19 vuotiaana. Kaikilla tytöillä ei tosin ole aiempaa tanssikokemusta ryhmässä, riittää että on iso motivaatio ja halu oppia ja tykkää esiintyä :)

      Poista
  7. Keneen voi ottaa yhteyttä, jos haluaa pyrkiä ryhmään mukaan. Onko totta, että ryhmään ei mielellään oteta uusia ihmisiä vastaan vaan heitä pidetään "uhkana". Eihän kenenkään ole kiva tulla ryhmään, jossa katsellaan vain vihaisesti. Ettehän te ole uhka vaan voimavara toisillenne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjoon voi olla yhteydessä :) Uskoisin että on itsestä kiinni se miten otetaan vastaan työpaikkassa kuin työpaikkassa. Itse aloitin uudessa työssä viime maaliskuussa, jolloin ohjelma vielä oli just alkanut tulla telkkarista. Koitin olla kaikille mukava, nöyrä ja kunnioittaa vanhoja työntekijöitä ja olin innokas oppimaan työhön ja oppimaan uutta. Nyt on lokakuu ja olen viihtynyt työssä tosi hyvin ja kaikki ovat olleet supermukavia koko ajan :)

      Poista
    2. Kiva kuulla :) anteeksi kun vaivaan sinua kysymyksilläni mutta onko missään kaavaa miten hakemuksen voisi täyttää. :) täytyykö muuttaa lahteen jos ryhmään pääsisi mukaan

      Poista
    3. http://www.modelace.com/ tuolta löytyy mailiosoite :) Ei ole mitään hakemuskaavaa, kerrot vaan itsestäsi ja jos on jotain tanssi/esiintymiskokemusta niin kannattaa laittaa siihen ja sitten joku kiva kuva :)
      Ei tarvitse muuttaa Lahteen, kyllä yksi tyttö asuu nytkin Kuopiossa asti :)

      Poista