sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Fresh Solarium & Acapulco Kauneushoitola

Perjantaina kävin tutustumassa Fresh Solariumin ja  Acapulco Kauneushoitolan uusiin tiloihin Malmilla. Sain blogini kautta mahdollisuden tutustua yritykseen yhteistyön merkeissä. Fresh Solarium on tehnyt paljon yhteistyötä myös Lamourettesin kanssa ja heidän tuotteitaan ja solarum- laite näkyikin hyvin Supermarjo ja tytöt- sarjan 1. kaudella. Samainen solarium-laite oli myös Big Brother-talossa viime kaudella ja on nyt käytössä Malmin toimipisteessä. Solarium-laitetta voi siis käydä siellä ihastelemassa ja käyttämässä :)

Olen käyttänyt jo useamman vuoden Fresh Solariumin palveluita, käynyt heillä solariumissa sekä käyttänyt heidän solarium-rasvoja, joita saa myös tilattua netistä  tanshop.fi. Fresh Solariumin Malmin toimipisteestä löytyy Suomen tehokkaimmat solarium-laitteet, joista pidetään todella hyvää huolta ja joita huolletaan säännöllisesti. Yhdessä solarium-voiteen kanssa saadaan aikaan kaunis rusketus todella vaaleallekkin iholle.



Monella on varmasti epäluuloja solariumia kohtaan, mutta oikein käytettynä voi  rusketuksen lisäksi  hyödyntää myös sen terveysvaikutukset. Solariumiin tulee mennä puhtaalla iholla, ilman deodoranttia, hajuvettä tai meikkiä. Aluksi solariumissa kannattaa käydä kuuriluontoisesti, eli peräkkäisinä päivinä tai joka toisena päivänä lyhyt aika esim 5-7 minuuttia. Näin iho tottuu UV-sätelyyn ja aikaa voi suurentaa, kun solarium-kertoja on useampi takana.  Kun haluttu väri on saavutettu, väriä voi pitää yllä käymällä solariumissa esim. kahden viikon välein.



Itselleni kohtuullinen solariumin käyttö on antanut  ainakin kauniin ja terveen näköisen ihon, finnit ja muut näppylät pysyvät poissa sekä D-vitamiinin saanti on säännöllistä myös pimeänä aikana. Iho on paksumpi ja terve eikä pala kesällä tai etelän matkoilla helposti.

Solarium-rasva on mielestäni ehdoton juttu solariumissa kävijälle. Olen itse käyttänyt ensimmäisestä solarium-kerrastani lähtien rasvaa, enkä ikinä pystyisi menemään solkkuun ilman sitä. Solarium-rasvat on suunniteltu juuri solarium-käyttöä varten. Ne koskeuttavat ihoa hyvin ja suojaavat ihoa vanhettumiselta. Rasvat tuovat ihon oman rusketuksen sävyn pintaan ja näin rusketuksesta tulee luonnollisen näköinen. Voiteen ansiosta rusketus syvenee, säilyy pitkään ja on kauniin värinen. Voiteita voi ostaa sekä Fresh Solariumin toimitiloista että netistä tanshop.fi. Rasvoja löytyy jokaiselle ihotyypille, niin naisille kuin miehillekin. Eli sieltä vaan etsimään itselle sopiva :) Rasvoja löytyy myös kertapakkauksissa, joista riitää muutamaksi kerraksi. Niiden avulla voi myös kokeilla helposti mikä olisi itselle se oikea.




Malmilla on myös samoissa tiloissa uusi Acapulco Kauneushoitola, joka on keskittynyt juuri ihonhoitoon. Hoitolassa on ihania hoitoja tarjolla niin miehille, naisille kuin nuorillekkin ja hinta/laatu-suhde on hyvä. Hoidoista löytyy mm. puhdasta kultaa sisältävät yleelliset kultahoidot kasvoille tai vartalolle, timanttihionta, ultraäänipuhdistus ja mikroneulaus. Hoitolasta saa myös ripsipidennykset, hieronnat sekä käsi- ja jalkahoidot.  Huomenna saankin mahdollisuuden tutustua kasvoille tehtävään timanttihiontaan. Kerron sen jälkeen teille millainen hoito oli sekä vielä yksityiskohtaisemmin hoitolan muista ihanista hoidoista :)

www.freshsolarium.fi
www.tanshop.fi
www.acapulco.fi





9 kommenttia:

  1. ''Fresh Solariumin Malmin toimipisteestä löytyy Suomen tehokkaimmat solarium-laitteet'' Mikä tekee niistä tehokkaimmat?
    Postaus oli melko kattava ja hyvin kirjoitettu, mutta jäi harmittamaan että et maininnut sanallakaan solariumin haittavaikutuksista, ainoastaan ''terveysvaikutuksista''. Sinusta on tullut esikuva varmasti monelle nuorelle tytölle ja monet tätä blogiakin lukevat, joten toivon että he ymmärtävät solariumin vaarat eikä suoraan kipitä sinne tämän luettuaan. Ruskettunutta ihoa ihannoidaan ja tavoitellaan paljon, mutta onko siitä iloa kun todetaan ihosyöpä? Ei se kuitenkaan ole mikään pikkujuttu.
    Miten itse suhtaudut solariumin vaaroihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinasin vastata tähän erillisellä postauksella, mutta vastaan nyt näin. Fresh Solariumille on ostettu Malmille erilliset laitteet solariumeihin, ja lamput syttyvät heti täydelle teholle eikä vähitellen, niinkuin normaalisti. Niitä lisälaitteita ei olla muualla kuin heillä.
      Tarkotus olikin tehdä aiheesta positiivinen mutta infoa antava postaus, koska monien käsitys solkusta on vain se että siitä saa ihosyöpää, eikä välttämättä oikeanlaista infoa ole solariumin käytöstä. Solkut ovat kuitenkin turvallisempia nykyisin kuin mitä 80-luvulla, ja itse olen sitä mieltä että varmasti ruokakaupasta löytyy eineksistä aineita, jotka aiheuttaa syöpää tai vastaavaa.. niistä vain ei meille kerrota. Samoin aineet joita laitetaan vaatteisiin, eivät varmasti ole terveellisiä. Onhan minulla myös työ, jossa tanssin korkokengissä liukkaalla, likaisella ja lasin siruja täynnä olevalla tanssilattialla ja matkustan autossa tuhansia kilometrejä ympäri maata kuussa. Riski, että satutan keikalla itseni pysyvästi tai joudun liikenneonnettomuuteen on varmasti suurempi kuin ihosyövän saanti solariumista. Kaikki on suhteellista :)
      Suomessa solariumin ikäraja on 18 vuotta. Jos joku täsi-ikäinen haluaa mennä solkuun, niin tässä on ainakin turvallinen ja asiantunteva paikka, joka ohjeistaa asiakkaitaan oikeanlaiseen solariumin käyttöön. Parempi sitten käydä paikassa, jossa laitteet on kunnossa ja henkilökunta auttaa asiakasta ja on asiantuntevaa:)

      Poista
  2. Tiedätko saisiko mistään ostettua / tilattua tuota toppia, mikä sulla on kuvissa toiseksi uusimmassa postauksessa, kun olet keikalla siel rock jutussa ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toppi on Zarasta:) Tosin siitä on jo kyllä jonkin aikaa kun omani ostin enkä ole sitä käyttänyt kun pari kertaa :)

      Poista
  3. Tää oli tosi kiva postaus! :) Mulle oli ihan uutta et tuollainen voidesarja on olemassa. Varmasti kokeilemisen arvoinen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Joo, on kyllä tosi hyviä ja kivoja tuotteita :)

      Poista
  4. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. täytyy kyl korjata että solariumista ei todellakaan saa D-vitamiinia. muuten kyllä tuntuu itseänikin se lämpö aina piristävän talvisin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, vanhat laitteet tuottavat vain UVA-säteilyä aj silloin d-vitamiinin tuottoa ei synny. Ainakin osassa uusista laittaista on sekä UVA- että UVB-putket jolloin muodostuu d-vitamiinia :)

      Poista