maanantai 31. joulukuuta 2012

2013 Be good to me

Onko teillä paljon uuden vuoden juhlia tänään? Mulla on ensimmäinen uusi vuosi ( täysikäisenä huom. olen 25-v. ) etten ole keikalla. Olin tosi innoissani siitä, että eka kerta, kun en ole töissä ja keikalla eli voin mennä johonkin juhlimaan ja laittautua nätiksi. Sovin sitten mun kaverin kanssa, että menen katsomaan sen keikkaa tänään. Ajattelin, että voin samalla reissulla käydä katsomassa alennusmyyntejä Helsingissä, koska en ole vielä Stadin kauppoja päässyt tarkistamaan. Oon ollut tosi innoissani, että tänään saa laittaa hiukset ja meikit hienosti ja jonkun kivan mekon päälle ja juoda lasin skumppaa:) No sitten eilen tämä mun kaveri ilmoitti ettei haluakkaan, että  tuun katsomaan sitä keikkaa. Jep, ei voinut sitten ilmoittaa aikaisemmin.. Olen sitten tämän uuden vuoden varmaan vaan kotona. Oon tosi pettynyt enkä kauheesti enää jaksa kavereita, joihin ei voi luottaa.






Toivon vuodelta 2013, että se olisi tosi tapahtumarikas. Tämäkin vuosi on ollut, joten toivon sitä myös ensi vuodelta. Toivon, että saan tehdä paljon laulu- ja tanssikeikkaa hyvällä porukalla ja että saan tehdä paljon musa-juttuja ja erilaisia kuvauksia ja tv-projekteja. Toivon myös, että valmistun ja saan kivan duunin arkipäiviksi.



Mulla on tänä vuonna ollut ympärillä aina välillä aika noh " ei-niin-mukavia" ihmisiä, niinkuin telkkaristakin on välillä voinut huomata. Samoin ihmisiä, joihin ei ole voinut luottaa.  Olen itkenyt varmaan enemmän kuin koko elämäni aikana ja pahoittanut useasti mielen. Toivon, että vuosi 2013 tuo paljon mukavia, positiivisia ja luotettavia ihmisiä mun ympärille ja nämä negatiiviset "tapaukset" jäisi vähemmälle.




Toivon myös paljon terveyttä itselle ja läheisille. Terveys on aina tärkeää ja ilman sitä ei jaksa tehdä kaikkea mitä haluaisi.

Toivon teille kaikille tosi ihanaa iltaa, toivottavasti teillä on paremmat bileet kun mulla ;) Ja paljon onnea ja kaikkea hyvää vuodella 2013!

Kaikki kuvat : weheartit.com


10 kommenttia:

  1. No ei minunkaan uusi vuosi mennyt niinkun kaverit oli luvannut, tänään ilmoittivat etteivät luokseni tulekaa. Joten itsekkin vietän uuden vuoden aivan kotosalla nauttien hyvästä viinistä :) hyvää uutta vuotta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, sut feidattiin kans. Toivottavasti ilta meni kuitenkin hyvin. Nyt uusi vuosi ja uudet kujeet :) Ihanaa vuotta 2013 sulle <3

      Poista
  2. Moi Sofia!
    Tykkään itse myös siitä, kun saa laittautua juhlia varten ja siemailla hyvää kuohujuomaa:) Ja tiedän myös sen tunteen, kun sitten tuleekin jokin vastoinkäyminen eteen, että suunnitelmat ei onnistukaan niin kuin alunperin olisi pitänyt.
    (Mulla on ollut mieletön vaatekriisi siitä, mitä pukisin uutenavuotena päälleni - enkä tänään muilta valmisteluilta ehtinyt käymään enää ostamassa mitään uutta paitaakaan...saa nähdä miten onnistun pukeutumisessa, kun yli puolet vaatteista on toisessa kodissani Jyväskylässä, ja vietän uuttavuotta muualla).

    Nyt on kuitenkin uusivuosi, joten laittaudu ja nauti siitä! Ihan itsesi vuoksi :) tai lähde käymään hieman ulkona, viinilasillisella jossain mukavassa ravintolassa esimerkiksi.

    Hyvää uutta vuotta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos tsemppauksesta :) Inhoon niin paljon tollasta feidailua. Toivottavasti sulla oli kiva uusi vuosi :)
      Ihanaa vuotta 2013 sulle <3

      Poista
  3. Ompa surkeaa käytöstä "kaverilta"..kannattaa tosiaan jättää tuollaiset jatkossa huomioimatta :( toivottavasti keksit jotain muuta tekemistä! Itsellä menee myös uusi vuosi kotona...ei ole mitään fiilistä lähteä mihinkään...muutenkin tässä vuodessa ei ole ollut kehumista....Parempaa uutta vuotta 2013 sulle ja mulle!

    VastaaPoista
  4. Mä toivon että sun toiveet toteutuu. :) Ihanaa uutta vuotta Sofia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun toivot noin <3 Hyvää uutta vuotta sulle myös :) :)

      Poista
  5. Mä voin olla sun uusi kaveri :D

    VastaaPoista