maanantai 2. syyskuuta 2013

Meksikolainen kanakeitto

Opin tekemään tätä keittoa kun asuin Jenkeissä. Tosin siellä keitto tehtiin ihan alusta loppuun itse. Tänään tein tällaisen "kipeän" tytön version, eli oikaisin muutaman kohdan. Resepti on näin tosi helppo ja nopea mutta maku silti tosi hyvä :)

kanan filesuikaileita tai puolikas grillattu broileri
oliiviöljyä
1 pieni sipuli
1 valkosipulin kynsi
1 pussi pakastemaissia
kidney-papuja
1 purkki salsaa
1/2 paketti tomaattimurskaa
2 tl suolaa
pippuria
cajun-maustetta

Annoksen päälle:
juustoraastetta
korianteria/persiljaa
lime-mehua

Ensin kuullotin pieneksi pilkotun valkosipulin sekä sipulin oliiviöljyssä.
Keiton voi siis tehdä niin, että ostaa kaupasta valmiiksi grillatun broilerin puolikkaan ( tai kokonaisen jos tekee todella ison kattilan ) ja putsaa sekä leikkaa lihan pieniksi. Tai sitten voi käyttää kanan filesuikaleita ja kypsentää ne tässä vaiheessa kattilassa sipulien kanssa.
Kypsennyksen jälkeen kattilaan laitetaan pavut, maissit sekä tomaattimurska ja salsa. Jos käytät valmiiksi kypsennettyä kanaa, voi sen laittaa samaan aikaan papujen yms kanssa kattilaan. Sen jälkeen laiton kattilaan vettä sen verran, että  koostumus on keittomaista. Sitten laitoin mausteen ja annoin kiehua hiljalleen noin 15 min.

Keitto tarjottaan niin, että annoksen päälle laitetaan juustoraastetta. Itse käytin cheddar-juusto kuutioita. Keiton päälle voi myös laittaa murennettuja maissilastuja sekä korianteria. Kaupassa ei ollut korianteria, joten korvasin sen persiljalla ja maissilastut jätin pois. Ne on kyllä tosi hyviä ;) Keiton viimeistelee vielä lime-siivu, josta puristetaan mehu keitoon juuri ennen syömistä. Nam :)




2 kommenttia: